Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Ski patrol -työssä tärkeintä sosiaaliset taidot ja auttamisen halu – Mikko Leppäharju edistää Tahkon rinteiden turvallisuutta

YouSport

 

Seitsemän vuotta ski patrolin hommia Tahkon hiihtokeskuksessa tehnyt Mikko Leppäharju on koulutukseltaan ensihoitaja. Kiinnostus lumilajeihin syntyi jo pikkupoikana ja toi miehen aikoinaan Tahkolle. Laskettelu on ollut Leppäharjun rakas harrastus jo 35 vuoden ajan. Vuonna 2015 Leppäharju kouluttautui ski patroluksi ja nykyisin hän toimii rinnepäällikön apuna suunnittelemassa ja toteuttamassa koko keskuksen rinneturvallisuutta sekä ski patrolien kouluttajana.

– Vietän mielelläni aikaa rinteessä. Tuntuu mielekkäältä tehdä työtä, jossa voi yhdistää ulkoilun, oman harrastuksen ja muiden auttamisen. Työ on tosi sosiaalista, ja parasta siinä ovat kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Tämä on ennen kaikkea asiakaspalvelua sukset jalassa, Mikko Leppäharju kuvailee työtään.

Savon suurimmassa hiihtokeskuksessa, 24 rinteen ja 15 hissin Tahkolla, toimii nykyisin 10 ski patrolia, jotka vastaavat hiihtokeskuksen sujuvasta rinneliikenteestä. He opastavat asiakkaita, valvovat että kaikki toimii hyvien rinnesääntöjen mukaisesti ja auttavat vahingon sattuessa. Viikonloppuisin ja hiihtolomaviikoilla keskuksessa päivystää neljä ski patrolia, rauhallisempina aikoina kaksi.

– Meillä on hyvä porukka, jonka kanssa yhteistyö toimii hyvin. Ensiapuvälineet kulkevat aina mukana. Liikumme rinteessä sekä suksilla että moottorikelkoilla, ja tehtävänämme on puuttua kaikenlaiseen turvallisuutta vaarantavaan toimintaan. Moni ski patrol tekee työtä rakkaudesta lajiin. Auttamisen halu ja ystävällinen asenne ovat tärkeitä ominaisuuksia, Leppäharju kertoo.

Ski patrolien tehtävänä on edistää kaikin tavoin hiihtopäivien sujuvuutta, riskejä ja vaaratilanteita eliminoiden. Suuri osa työstä on käytännönläheistä vaarojen ennaltaehkäisemistä, ja tapahtuu jo ennen hissien aukeamista.

– Tarkistamme että rinteet ja siirtymäreitit ovat kunnossa, turvaverkot ja opasteet paikoillaan sekä mahdolliset vaaranpaikat selkeästi merkattu. Vahingon sattuessa meillä on valmius ensiavun antamiseen sekä loukkaantuneen kuljettamiseen turvallisesti eteenpäin jatkotutkimuksiin ja terveydenhuollon pariin, Leppäharju jatkaa.

Varusteilla tärkeä rooli toimintakyvyn säilyttämisessä

Ski patrolin työ tapahtuu pääsääntöisesti kylmissä ja vaativissa olosuhteista, joten myös varusteiden toimivuus on ensisijaisen tärkeää. Mukana kulkevat erilaiset työkalut, ensiapuvälineet ja puhelin, ja asun jokainen yksityiskohta onkin mietitty toiminnallisuuden kautta.

– Tärkeintä on, että vaatteet ovat lämpimiä ja mukavan tuntuisia koko pitkän päivän. Lisäksi asu päällä pitää pystyä oikeasti liikkumaan ja laskemaan, Mikko Leppäharju kuvailee.

Helly Hansenilla on pitkä kokemus ski patrolien vaatettamisesta eri hiihtokeskuksissa Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhteistyö ammattilaisten kanssa on tärkeä osa tuotekehitystä: tuotteiden yksityiskohdat hioutuvat vaativassa tosielämän testissä.

– Helly Hansen on rinneuskottava merkki, ja tuotteista huomaa, että niitä on testattu tositilanteissa. Asu on uniformu, josta meidät tunnistetaan. Eikä haittaa, että se myös näyttää hyvältä, vaikka toimivuus käytännöntilanteissa on tärkeintä, Leppäharju jatkaa.

 2.png (600×300)

Vapaalasku edellyttää turvallisuuteen perehtymistä laskijoilta itseltään

Vapaalasku ja ski touring rinteiden ulkopuolella ovat lisääntyneet viime vuosina merkittävästi. Ski patrolien työ ei varsinaisesti ulotu rinnekeskusten ulkopuolella, vaan maastopelastamisesta Suomessa vastaa Pelastuslaitos. Lähellä keskuksia vahinkojen sattuessa ski patrolit tekevät yhteistyötä poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa. Kun pelastettava on sellaisessa paikassa, minne pääsee vain suksilla, ski patrolit auttavat viranomaisia.

– Rinteiden ulkopuolella laskettaessa laskijan pitää vastata itse turvallisuudesta, eikä maastoon pitäisi koskaan lähteä perehtymättä riskeihin tai ilman lumiturvallisuusvälineitä, Leppäharju muistuttaa.

Myös Leppäharju laskee nykyään vapaa-ajallaan myös rinteiden ulkopuolella.

– Kun on omien hiihtojen aika, tykkään skinnailla ja laskea maastossa. Piippari, sondi ja lapio ovat aina mukana, koska lumi voi yllättää konkarinkin. Lumivyöryjä Suomessa sattuu onneksi harvakseltaan, mutta nopeasti muuttuvat sääolosuhteet ilmastonmuutoksen myötä aiheuttavat täälläkin arvaamattomia tilanteita. Lunta voi sataa kerralla isoja määriä, jolloin lumen eri kerrokset eivät sitoudu kiinteäksi massaksi. Lämpötilat heittelevät ja vallitsevat tuulensuunnat sekä totutut lämpötila muuttuvat, mikä kaikki vaikuttaa lumiturvallisuuteen, Leppäharju kuvailee.

Lisätietoa lumiturvallisuudesta löytyy Suomen hiihtokeskusyhdistyksen sivuilta www.ski.fi. Kattava tietopaketti tarjoaa perustietoa lumivyöryistä ja lumiturvallisuudesta kaikille, jotka harrastuksen tai ammatin vuoksi liikkuvat lumisilla rinteillä.

 

Kiinnostaako ski patrolin työ?

Suomessa toimii tällä hetkellä noin 150 koulutettua ski patrolia. Osa heistä toimii työsuhteessa, ja osa tekee vapaaehtoistyötä satunnaisesti. Valtaosalla on aikaisempaa kokemusta joko hiihdonopettajana tai muista tehtävistä rinnekeskuksissa. Hyvä laskutaito sekä ensiaputaidot ovat perusedellytys työn tekemiselle.

Ski patroleita kouluttavat Suomen Hiihtokeskusyhdistys sekä Lapin urheiluopistolla toimiva Santasport. Kaksivaiheisen koulutuksen ensimmäisessä osuudessa perehdytään rinneturvallisuuteen ja suoritetaan matkailualan turvallisuuspassi MATUPA. Toinen moduuli syventää taitoja ja keskittyy muun muassa rinnealueen ulkopuolelta pelastamiseen sekä turvallisuusjohtamiseen.

Pääsyvaatimuksina kurssille on hyvä laskettelu- tai lumilautailutaito, riittävä fyysinen kunto ja kyky toimia vaativissa rinneolosuhteissa sekä voimassa oleva SPR:n EA-2 tai vastaavat tiedot ja ensiaputaidot. Tehtävään edellytetään vähintään 20 vuoden ikää.

Lue lisää: https://www.ski.fi/info/koulutus/ryhdy-ski-patroliksi/

 

Ski patrol -päivä juhlistaa rinneturvallisuuden ammattilaisia

Kansainvälistä Ski patrol -päivää vietetään 10. helmikuuta. Helly Hansenin aloitteesta vietettävä nimikkopäivä järjestetään nyt jo toista kertaa. Aloitteen taustalla on halu tuoda näkyviin arvokasta ski patrol -työtä ja osoittaa sille konkreettista tukea: Helly Hansen lahjoittaa 5 % viikonlopun verkkokauppamyynnistään ski patrol -toimintaan paikallisten organisaatioiden kautta ympäri maailmaa. Suomessa lahjoitus ohjataan ski patrol -koulutukseen ja kenttätyöhön toiminnasta vastaavan Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen kautta.

Lue lisää Ski patrol -päivästä https://www.hellyhansen.com/ski-patrol

 

LISÄTIETOA
Helly Hansen Suomi, maajohtaja Kai Kantanen, 0400 687 336, kai.kantanen@hellyhansen.com

  • Listing ID: 17662