
Elämäntyönä skeittikauppa
Oulussa 20 vuotta toimineen skeittikauppa Real Dealin vaikutus on ollut merkittävä paikalliselle skeitti- ja undergroundkulttuurille. Petri Pyörnilälle kaupan pyörittäminen on ollut mielekästä ja motivoivaa, joten
Oulussa 20 vuotta toimineen skeittikauppa Real Dealin vaikutus on ollut merkittävä paikalliselle skeitti- ja undergroundkulttuurille. Petri Pyörnilälle kaupan pyörittäminen on ollut mielekästä ja motivoivaa, joten
Helly Hansenin FW23-mallistossa entistä vastuullisempia materiaaleja Helly Hansen käyttää tuotteissaan huipputeknisiä materiaaleja, jotka ovat veden- ja tuulenpitäviä sekä hengittäviä. Uudessa FW23-mallistossa on hyödynnetty entistä
Vilkkaiden koronavuosien jälkeen urheilukaupan kehitys on ollut laskuvoittoinen koko kuluvan vuoden ajan. Tammikuussa urheilukaupan arvo oli miinuksella yhdeksän prosenttia, mutta kesäkuussa kumulatiivisesti enää reilut kolme
Kaupan alan konkari Arto Kainulainen on aloittanut Vesileppiksen yhteydessä toimivan Savo Sport Centerin myymäläpäällikkönä. Kainulainen on tullut alueen liikunta- ja urheiluväelle tutuksi aktiivisena triathlonharrastajana sekä
Heinäkuun alussa pelattu Helsinki Cup Oy takoo myönteistä tulosta vuosi toisensa jälkeen. Vain korona teki tähän kulkuun loven. Tänä vuonna turnaus pelattiin jo 48. kerran
Tilastokeskuksen mukaan erikoiskaupan liikevaihto kasvoi toukokuussa 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Liikevaihdon ennustetaan kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana 0,03 prosenttia. Myynnin määrä laski toukokuussa viime vuoden vastaavaan
Kuluttajakysynnän muutokset ovat luoneet haasteita urheilukaupalle. Koronapandemian aikana ihmisille kertyi säästöjä. Koska yhteiskunta oli suurelta osin suljettu, ihmiset käyttivät niitä vapaa-ajan välineisiin. Samaan aikaan koronapandemia
Viisi vuotta Giron pyöräilykypärien jakelijana toiminut Huntteri saa ohjelmaansa myös Giron talvituotteet. Talvituotteiden maahantuonti siirtyi Huntterille Esa Korpelalta heinäkuun alussa. Huntterilla kiitellään Korpelaa siitä, että
Suomalainen teknologiainnovaatio nostaa frisbeegolfin uudelle tasolle Heinäkuussa frisbeegolfin European Open -ammattilaistapahtumassa lanseerattiin ennakkomyyntiin uusi suomalainen teknologiainnovaatio GameProofer™-älysiru. Kyseessä on teknologiainnovaatio, joka nostaa frisbeegolfin uudelle tasolle
Pyörävalmistaja Helkama Veloxin tuore kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista on kiinnostunut hankkimaan sähköpyörän työsuhdeajoneuvoksi. Sähköpyöräilyn suosio on kasvussa Suomessa. Kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista näkee
Entinen huippuhiihtäjä, muun muassa vuoden 2009 MM-kilpailujen kaksinkertainen pronssimitalisti, Ville Nousiainen aloittaa suksivoideyhtiö Vauhti Speed Oy:n teknisenä tuotepäällikkönä ja siirtyy osaksi Vauhdin tuotekehitystiimiä ja johtoryhmää
Urheiluvaatemerkki lululemon lanseerattiin kesäkuussa Euroopan johtavan muodin verkkoalusta Zalandon valikoimiin. Asiakkaat voivat ostaa lululemonin innovatiivisia joogaan, juoksuun, treenaamiseen ja moniin muihin aktiviteetteihin tarkoitettuja vaatteita ja
Urheilukauppa on ajautunut ahdinkoon kuluttajakysynnän muutosten vuoksi. Varastot ovat paisuneet ja myynnin romahdusta paikataan jopa myymällä varastoja pois tappiolla. Koronapandemian aikana kuluttajat ostivat vilkkaasti urheiluvälineitä
Ignite 3 Titanium fitness- ja hyvinvointikello on uusi, premium-materiaaleista valmistettu versio viime vuonna julkaistusta Ignite 3 -kellosta. Uutuudesta löytyy tuttujen ominaisuuksien lisäksi myös kaksi täysin
Fjällräven julkaisee vuosittain taiteilijoiden kanssa yhteistyössä luodun erikoisversion suositusta Kånken-repusta. Tämän vuoden Kånken Art ‘23 by Mander yhdistelee luonnosta inspiraationsa saaneita kuvioita 1980-luvun skeittikulttuuriin. Sen
YouSport on urheilukaupan ammattimedia, joka julkaisee verkossa toimialaa kiinnostavia uutisia ja uutuuksia. Toimimme alan tietopankkina b2b-kohderyhmälle, medialle ja sportin hevijuusereille.
© Viestintätoimisto Akvamariini Oy 2023