Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Joulukaupan onnistuminen ratkeaa vasta joulun alusviikolla

Muotikaupan ovet ovat kuluvana vuonna käyneet tiuhaan. Lokakuussa muotikaupan myynnin arvo kasvoi 7,3 prosenttia, ja suomalaiset ostivat vaatteita 7,5 ja kenkiä 27 prosenttia viime vuoden lokakuuta enemmän. Urheilukauppa puolestaan kasvoi lokakuussa 4,6 prosenttia. Myös talven tulo on piristänyt urheiluvaatekauppaa.

– Kuluttajien luottamus on ollut alamaissa, ja inflaatio on verottanut kukkaroa. Muoti- ja urheilukauppa on tilanteen huomioon ottaen pärjännyt yllättävän hyvin. Suomalaiset ovat satsanneet epävarmoina aikoina itseensä, Muoti ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää toteaa.

Suomalaisten ennustetaan ostavan vuoden 2023 aikana muodin ja urheilun tuotteita yhteensä 4,7 miljardilla eurolla. Vaatteita 3,2 miljardilla ja kenkiä 650 miljoonalla.

– Joulusesonki alkaa vuosi vuodelta entistä aikaisemmin, mutta käytännössä se käynnistyy Black Friday -viikolla. Silti joulukaupan onnistuminen ratkeaa vasta joulunaluspäivinä, Kankaanpää lisää.

Jaa uutinen