Koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota ja moni muu asia toivat haasteita lahtelaisen vaatetusalan yrityksen Luhta Sportswear Companyn toimintaan vuonna 2022. Nopea reagointi muuttuviin tilanteisiin ja henkilöstön huippusuoritus siivittivät kuitenkin yrityksen tulokseen, jossa liikevaihto kasvoi pandemiaa edeltäneelle tasolle.
Luhta Sportswear Companyn viime vuoden tilikauden liikevaihto kasvoi lähes 50 miljoonaa ollen 245 miljoonaa euroa. Voitto verojen jälkeen oli 10,3 miljoonaa euroa. Reilun 10 miljoonaan euron tulos on yrityksen neljän parhaan tuloksen joukkoon viimeisen 20 vuoden aikana.
Koko pandemian ajan Luhta toimi luotettavasti ja laadukkaasti globaalien tukkuasiakkaidensa tavarantoimittajana, mikä nostikin yrityksen vuoden 2022 ennakkomyyntien tulokset erinomaisiksi. Etenkin syksy-talvi2022-mallistojen myynti kasvoi huimat +60 prosenttia.
Eniten Luhta-konsernin merkeistä myyntiä kasvattivat ulkoilun ja vapaa-ajan mallistoihin keskittyneet Icepeak, Luhta ja Rukka. Saksa säilytti asemansa konsernin suurimpana tukkumarkkina-alueena, vaikkakin myynti muissa maissa kasvoi suhteessa enemmän.
– Vuonna 2022 saimme palautettua yrityksen liikevaihdon pandemiaa edeltäneen vuoden 2019 tasolle, jolloin olimme seitsemänneksi suurin urheiluvaateyritys Euroopassa. Tulimme kuitenkin ulos pandemiasta kovin erinäköisenä. Olemme kasvattaneet tukkukaupan osuutta vahvasti kaikilla markkina-alueillamme Euroopassa. Lisäksi avasimme oman verkkokaupan niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Strategiamme mukaisesti optimoimme myös kivijalkamyymälöidemme määrän, ja maailmanlaajuisesti meillä on lähes viisikymmentä kivijalkamyymälää vähemmän pandemiaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Teimme siis toiminnoissamme todella paljon merkittäviä muutoksia, jotka olisivat olleet haastavia toteuttaa normaaleissakin ympäristöissä, puhumattakaan kolmen viime vuoden hankalista olosuhteista, kuvailee tilannetta toimitusjohtaja Juha Luhtanen.
Vastuullisuus on keskeinen osa Luhdan liiketoimintaa ja yksi yrityksen strategian keskeisistä painopistealueista. Yhtenä esimerkkinä vuoden 2022 toimenpiteistä on Luhta ReUse -ohjelman lanseeraus.
– Luhta ReUsen kautta otamme paremmin kokonaisvastuun tuotteen elinkaaresta huolehtimalla suunnittelemamme, valmistamamme ja myymämme tuotteet takaisin kiertoon. Ohjelman tavoitteena on myös toimia konkreettisena esimerkkinä alalla ja auttaa omalta osaltamme pienentämään ympäristökuormitusta lisäämällä tuotteen elinikää sekä helpottamaan kuluttajan mahdollisuuksia elinkaarensa päähän tulleen tuotteen kierrättämiseen. Vastaanotamme käytettyjä tuotteitamme kaikissa myymälöissämme, Luhtanen kertoo.