Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Työntekijöille lisää vastuuta – näin Sokos paransi asiakastyytyväisyyttään

Marraskuussa julkaistiin Erikoiskaupan liitto Etu Ry:n ja Kaupan liiton teettämän asiakastyytyväisyysindeksi 2022:n tulokset. Yrityksistä Sokos paransi eniten asiakaskokemustaan – tavaratalo- ja käyttötavarakategoriassa.

Nyt saavutetun menestyksen siemenet kylvettiin neljä vuotta sitten, kun tavarataloketju päätti lähteä kehittämään asiakaspalveluaan juuriaan myöten. Aluksi kerättiin tietoa asiakkaiden toiveista ja tarpeista. Kerättyä tietoa jalostettiin henkilökunnan työpajoissa. Avuksi otettiin myös palvelumuotoilu.

Työpajojen pohjalta uusimme muun muassa johtamisjärjestelmämme ja mietimme hyvin tarkasti, miten vastamme joka ikiseen asiakaspolun pisteeseen”, kertoo Sokoksen tavaratalo- ja erikoiskaupan ketjuohjauksesta vastaava kehitysjohtaja Päivi Juntunen.  

Toinen Sokoksen iso uudistus oli se, että myyjille annettiin vapaus olla oma itsensä. Tiukoista sapluunoista luovuttiin ja opeteltiin vahvemmin luottamaan myyjien omaan ammattitaitoon ja kykyyn ratkaista työn arjessa eteen tulevia tilanteita parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä on todella suuri kiitos meidän henkilökunnalle monen vuoden sinnikkäästä työstä. He ovat tehneet tätä suurella Sokoksen-sinisellä sydämellä asiakkaiden parhaaksi”, Juntunen kiittelee.

 

Lähde: etu.fi

Jaa uutinen