Fjällräven Polar on huhtikuussa 2023 järjestettävä seikkailutapahtuma, joka kokoaa yhteen parikymmentä ihmistä eri puolilta maailmaa arktisen tundran halki kulkevalle 300 kilometrin mittaiselle koiravaljakkoretkelle.
Kuusi päivää kestävässä tapahtumassa osallistujat ajavat omaa koiravaljakkoaan Pohjois-Skandinavian ainutlaatuisissa maisemissa ja kokevat ympäristön, joka poikkeaa täysin heidän normaalista elämästään. He oppivat tärkeitä selviytymistaitoja, matkustavat jäätyneiden järvien ja vuoristometsien läpi sekä opettelevat elämään arktisella alueella, jossa pakkasta voi olla jopa 30 astetta.
Tapahtuma järjestetään keväällä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019. Koiravaljakkoreitin alkupää on Ruotsin Lapissa Jukkasjärven alueella, 200 kilometriä Napapiiriltä pohjoiseen. Päätepiste on Signaldalenissa Norjan vuonoilla. Retkikunnan mukana kulkevat Fjällrävenin asiantuntijat, joilta osallistujat oppivat taitoja selviytyä ankarissa ja jatkuvasti muuttuvissa sääolosuhteissa.
Fjällräven Polar ei ole kilpailu, eikä sinne voi ostaa lippua, vaan kuka tahansa arktisesta retkeilystä kiinnostunut voi hakea mukaan.
Luontosuhdetta syvemmäksi
Seikkailutapahtuman tavoitteena on inspiroida ihmisiä viettämään antoisaa ulkoilmaelämää vuodenajasta huolimatta. Fjällräven kannustaa ihmisiä syventämään luontosuhdettaan myös talvella ja uskoo, että kenestä tahansa voi tulla arktinen seikkailija oikeanlaisella koulutuksella, sopivilla varusteilla ja hyvällä asenteella.
Fjällräven Polar järjestetään 30.3.–5.4.2023 Ruotsin ja Norjan Lapissa. Hakuaika päättyi 13.11. Valitut hakijat julkistetaan 23.11.2022.