Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Pyka Oy:n Teemu Kattilakoski – tuurilla, taidolla ja päämäärätietoisuudella

Teemu Kattilakoski tuli tunnetuksi maajoukkuehiihtäjänä, kuten myös hänen yhtiökumppaninsa Lauri Pyykönen. Yhdessä heillä on Pyka Oy, joka toimii urheiluvälineiden maahantuojana sekä valmistajana.

Huippuhiihtäjien päätyminen sporttialalle tapahtui osin vahingossa tai ainakin nopeammin kuin olivat ajatelleet.
Urheilijoina olimme paljon tekemissä tukkureiden kanssa, lähinnä varusteiden ja sponsorien kautta. Siellä heräsi mielenkiinto alaa kohtaan. Hiihdon silloinen päävalmentaja Magnar Dalen oli kiinnostunut suunnitelmistamme hiihtouramme jälkeen. Kerroimme ajatuksistamme ja Dalen painoi asian mieleen.

Pian sen jälkeen he olivat Itävallassa jäätikköleirillä. Hiihtohississä jäätikölle noustessa alkoi tapahtua.
Hän kertoi ruotsalaisesta Icebug-brändistä ja kysyi kiinnostuksestamme merkin maahantuontia kohtaan. Olihan meillä. Ylös päästyämme Dalen soitti Ruotsiin, ja kuukauden päästä meillä oli nimet paperissa.

Pykassa ei titteleillä ratsasteta, kumpikin yrittäjistä tekee toimitusjohtajan töitä. Nimellisesti Kattilakoski on hallituksen puheenjohtaja ja Pyykönen toimitusjohtaja.

Intoa oli – taitoa ei

Huippu-urheilun lomassa tapahtuva maahantuonti lähti myyvän tuotteen ansioista hyvin liikkeelle, yrittäjistä huolimatta.
Meillä oli hirveästi opeteltavaa ja opiskeltavaa, ei me mitään tiedetty. Maahantuonti käynnistyi vuonna 2006. Late kilpaili vuoteen 2008 ja minä aina vuoteen 2011. Mikäli meillä olisi ollut ensimmäisenä vuonna reboot-nappula, se olisi ollut kovassa käytössä. Onneksi verkostostamme löytyi ihmisiä, jotka auttoivat eteenpäin. Kova halu meillä kuitenkin oli saada homma eteenpäin, ja Icebugit tekivät kauppansa hapuiluistamme huolimatta.

Jahka yritys oli vakaasti jaloillaan, ja vaikka Icebugin hyvä kasvu jatkui, katse käännettiin tulevaisuuteen.
Noin kahdeksan vuotta sitten aloimme ensimmäistä kertaa miettimään sitä, että brändit ottivat jakelua yhä enemmän itselleen. Olisiko maahantuonnin varassa oleminen riskaabelia? Mietimme, että meillä pitäisi olla oma brändi. Olimme mieltyneet merinovillatuotteisiin, joiden ympärille mietimme tulevaisuutta. Keväällä 2017 meille tarjottiin merinovillatuotteisiin erikoistunutta North Outdooria. Muutama kuukausi laskeskeltiin ja mietittiin ennen kauppojen tekemistä.

Valmiin brändin ostamisen vaihtoehtona oli täysin uuden brändin perustaminen. Reilu viisi vuotta ”valmiin” brändin parissa on tuonut kaksi brändiuudistusta sekä toimitusketjun täydellinen uudistaminen.
North Outdoorilla oli halpis-imago, jota lähdimme kohottamaan. Nyt brändi on laitettu uusiksi, kaikki tehtaat ja lankojen toimittajat ovat vaihtuneet. Mallisto on laajentunut huomattavasti. Neuleet tulivat jo Suomesta, mutta lisäkapasiteettia ei löytynyt. Olemme investoineet huomattavasti omiin neulekoneisiin. Neuletuotteemme valmistetaan Oulussa, jonne on tulossa loppuvuodesta lisää koneita.

Kiinassa olevaa tuotantoa tuodaan Eurooppaan. Haastattelua tehtäessä Kattilakoski on vierailemassa Puolassa sopimassa yhden malliston tuotannon siirtämisestä EU-alueelle.

Pykan ollessa ostoksilla North Outdoorilla oli vain kaksi kerrastomallia, active ja arctic. Eli ohuempi ja paksumpi. Valikoimaa on lisätty ja laatua on nostettu. Viiteen vuoteen mahtuu kaksi brändiuudistusta. Aluksi hätäisempi, jossa uudistettiin pakkaukset ja vuosi sitten kokonaisvaltaisempi, huolellisempi uudistus.
Uudistus on otettu hyvin vastaan, ja myynti on kasvanut suotuisasti eritoten kahden viime vuoden aikana. North Outdoorin kasvua olemme saaneet rahoitettua muulla liiketoiminnallamme.

Vuosien varrella kilpahiihtäjistä on kuoriutunut määrätietoisia sporttikaupan ammattilaisia. Yrittäjillä on selkeä näkemys siitä, mihin North Outdoor tähtää tulevaisuudessa.
Kansainvälistymisen suuntaan ollaan menossa. Meillä alkaa olla perusteet, tuotteet, markkinointi ja viestintä kunnossa. Olemme hakeneet vakaata pohjaa, jotta maailmalle voisi lähteä. Pitkän ja keskipitkän ajan markkinat ovat meille toivottavasti muualla kuin pelkästään kotimaassa.

Ystävyys kestää haasteiden keskellä

Kattilakoski ja Pyykönen ovat tunteneet toisensa 18-vuotiaasta alkaen.

Ennen yhteisen yrityksen perustamista he ovat jakaneet kisamatkoilla hotellihuoneen. Yhteisiä öitä kertyi parhaimmillaan 150 vuorokautta vuodessa. Yhteistyö on sujunut ongelmitta.
Ei meillä mitään keskinäisiä hankauksia ole ollut. Meillä on samanlainen ajatusmaailma ja näemme yrityksen suunnan samanlaisena. Muita haasteita ja karikkoja tuntuu olevan koko ajan, seesteistä ei ole juurikaan ollut. Uutena haasteena meillä on nyt brändiin liittyvä sisällöntuotanto.”

Rohkeita ratkaisuja

Alussa Pyka toimi kahdella paikkakunnalla, Kattilakosken kotipaikalla Oulussa sekä Pyykösen Jyväskylässä. Oulun satama helpotti varaston ja nyt tuotantotilojen perustamista sinne. Nyt meneillään ovat vuonna 2016 rakennettujen toimitilojen laajennukset: varastotila tuplaantuu ja tuotantotilat nelinkertaistuvat. Laajennus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2023. Mittavat investoinnit eivät ole vieneet yöunia.
Uudet hallit ja neulekoneet, miljoonista puhutaan. Yöunia en enää menetä, se raja on ylitetty jo ajat sitten. Talousasioista emme ole unia menettäneet, riskejä pitää ottaa. Asiat menevät kuten menevät; jos haluaa eteenpäin, pitää tehdä rohkeita ratkaisuja.”

Tunnettujen urheiljoiden oli aloittaessaan helppo päästä kauppiaiden ja ketjujen puheille. Sen jälkeen kaupat oli ansaittava kuin kenen tahansa reppurin.
Ensimmäisellä kierroksella ehkä auttoi, että olimme tunnettuja urheilijoita. Sitten tuotteen ja palvelun pitää olla kunnossa. Tämä on raadollinen maailma, pelkällä nimellä ei pitkälle pötkitä.”

www.northoutdoor.com

Jaa uutinen