Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Scoottauksen tähti Helmeri Pirisen toiminta saa kiitosta nuorilta ja heidän vanhemmiltaan.

Syrjäytymisen ehkäisy kuuluu Helmeri Pirisen perustaman urheiluliikkeen tehtäviin. Sydäntä lämmittävän tarinan aktiivisesta yhteistyöstä urheilukaupan ja asiakkaiden välillä kertoi Helsingin Uutiset.

Kansainvälinen rullaurheiluliitto World Skate avasi tämän vuoden alussa scoottaukselle oman jaoston, jonka puheenjohtajaksi nimitettiin suomalainen lajipioneeri 34-vuotias Helmeri Pirinen. Pesti on monella tapaa merkittävä. Nuori laji haluaa Los Angelesin olympialaisiin 2028. ”Paljon on tehtävää. Monessa maassa toiminta vaatii organisoimista ja omat puheenjohtajansa”, Pirinen summaa tulevaa.

Scoottaus ei ole enää pienen piirin harrastus, se on 20-vuodessa levinnyt laajalti ympäri Suomea. ”Tarkkoja lukuja ei ole, mutta arvioin alan myynnin pohjalta harrastajia olevan noin 80 000.” Pirinen on yksi lajin ensimmäisistä suomalaisista ammattilaisista. Hän solmi ensimmäisen ammattilaissopimuksensa 2010. Nyt hän on lopettanut kisauransa.

 

Lajin ilosanomaa oman yrityksen kautta

Pirinen perusti scoottauksen harrastajille suunnatun FinScooter nimisen liikkeen kymmenisen vuotta sitten. Liikevaihto on kasvanut tasaisesti.

Pirinen haluaa scoottauksen avulla auttaa myös nuoria elämässä eteenpäin.
”Olen tarjonnut kesä- ja kausitöitä nuorille lajiharrastajille mahdollisuuksien mukaan. Urheilu yhdistää ja se antaa lapsille ja nuorille yhteisen kielen taustasta riippumatta.”

Pirinen on saanut joiltain vanhemmilta palautetta, että nuori on löytänyt tarkoituksen elämäänsä harrastuksen parista. ”Lämmittäähän se, että toimintamme on saattanut auttaa koulukiusattua löytämään itseään arvostavan yhteisön”, Pirinen ilostuu.

Scootteihin erikoistunut yritys myy välineitä ja tarvikkeita urheilu- ja pyöräliikkeisiin. Kalastaman kauppakeskus Redissä sijaitsevassa kivijalkaliikkeessä on FinScooterin toimisto ja kuluttajamyynti. ”Mahdollisuus yhdistää harrastus ja työnteko on avannut osalle nuorista uuden maailman. Meillä on kuusi vakituista ja erinäinen määrä kausityöntekijöitä.”

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4526545

Jaa uutinen