Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Jopa 5 000 suomalaista vaihtoi romutettavan auton sähköpyörään

Vanhan auton romutuspalkkiosta sai vuoden 2021 loppuun asti hakea Traficomilta peräti 1000 euroa tukea sähköpyörän hankintaan, kertoo Ylen Uutiset.

Jopa 75 prosenttia autonsa romuttaneista hankki sähköpyörän

Vanhan ajossa olevan auton romutuspalkkio oli tarjolla vuoden 2021 loppuun saakka. Palkkiolla piti hankkia joko uusi vähäpäästöisempi auto tai sähköpolkupyörä. Määrärahaa päästöttömämmän liikenteen tukemiseen oli varattu kahdeksan miljoonaa euroa.

Hakemuksensa Traficomille laittoi yli 7 000 autonsa romuttanutta. Hakemukset ovat osittain vielä käsittelemättä, mutta Traficomilta kerrotaan, että jopa 75 prosenttia romutuspalkkiota hakeneista osti palkkion tukemana sähköpolkupyörän.

Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen iloitsee suuresta innosta vaihtaa auto pyörään. Palkkio on hänen arvionsa mukaan kasvattanut pyöräilyn määrää ja poistanut teiltä saastuttavampia vanhoja autoja.

Romutuspalkkiolla hankitut sähköpyörät ovat noin 10 prosenttia koko vuoden sähköpyörämyynnistä.

 

https://yle.fi/uutiset/3-12331868

Jaa uutinen

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email