Vantaan Koivuhaassa sijaitsevasta pyöräliikkeestä varastettiin arvokkaita sähköpyöriä helmikuun alussa, kertoi Vantaan Sanomat. Murtovarkauden tekijät tallentuivat liikkeen valvontakamerakuviin. Kaksi miestä saapui Puutarhatien pyöräliikkeen luo valkoisella Mercedes Benz Sprinter -pakettiautolla, jossa oli nostolava.
”He parkkeerasivat jakeluauton näköisen pakun oven eteen ja väänsivät lukon ja turvalukon auki sorkkaraudalla”, Iikan Pyörävarikon omistaja Justus Malassu kertoo.
Myymälässä alkoi soimaan murtohälytys, ja parin minuutin aikana varkaat kantoivat sisätiloista pakettiautoon neljä sähköpyörää.
”He ottivat mukaansa kalliimpia sähköpyöriä, joiden arvo on yhteensä 35 000 euroa.”
Pyöräliike on toiminut Puutarhatien tiloissaan vasta viime toukokuusta lähtien, ja myymälä on joutunut jo kahdesti murtovarkaiden kohteeksi.
”Myös viime elokuussa liikkeeseen tehtiin murtokeikka. Silloin sähköpyöriä vietiin 25 000 euron arvosta”, Malassu kertoo.
Hän kuvaa taloudellisia tappioita tuntuviksi.
”Olen onneksi varautunut varkauksiin kattavilla vakuutuksilla, mutta tappioita syntyy silti, ei mahda mitään.”
Malassun mukaan varastetuissa sähköpyörissä on runkonumerot, joiden perusteella ne voidaan tunnistaa anastetuiksi.