Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Joulukauppa piristänyt muoti- ja urheilukauppaa odotuksia enemmän

Joulukauppa on käynyt muoti- ja urheilukaupoissa erittäin hyvin, mikä on ollut iloinen yllätys erityisesti koronan kurittamalle muotikaupalle. Joulusesonki alkaa muotikaupoissa vuosi vuodelta aikaisemmin ja talventulo aikaisti sesongin alkua tänä vuonna marraskuulle.

Marraskuun myynti kasvoi muotikaupoissa 16,7 prosenttia ja urheilukaupoissa 11,5 prosenttia. Korona vaivaa nyt alaa saatavuusongelmina ja raaka-ainehintojen kuljetuskustannusten nousun kautta.

Verkkokauppa kasvoi marraskuussa vain 0,7 prosenttia, mikä merkitsee sitä, että kuluttajat ovat palanneet nimenomaan kivijalkakauppoihin.

Joulusesonkina suomalaiset tekevät mielellään ostokset kivijalkakaupoissa ja kauppakeskuksissa. Se on osa joulun tunnelmaa, ja pandemiapelkojen jälkeen ihmisillä on selvästi tarvetta nähdä joulukatuja ja kierrellä kaupoissa, tiivistää Veli-Matti Kankaanpää Muoti- ja urheilukauppa ry:stä.

Joulusesongin osuus koko pukeutumisen kaupasta vaihtelee vuosittain, mutta se on noin 15 prosenttia koko pukeutumisen kaupasta. Urheilukaupoissa joulusesongin merkitys on jopa hivenen suurempi. Aikainen talvi oli herkkua kenkämyynnille, joka kasvoi marraskuussa 31 prosenttia. Urheiluvälineiden myynti kasvoi 18 prosenttia. Talviurheiluvälineet onkin syytä hankkia nyt, sillä jo koetut saatavuusongelmat näyttävät kasvavan.

Jo nyt niin verkosta kuin kivijalastakin myytäisiin paljon enemmän kuin mitä tavarapulan vuoksi voidaan. Pelättävissä on, että esimerkiksi urheiluvälineiden ja polkupyörien saatavuus tulee entisestään pahenemaan keväällä, jatkaa Kankaanpää.

Jaa uutinen