Teksti Thea Ekholm Kuvat Sportland, Nelli Nilson
Viron suurin urheilukauppaketju ja urheilukaupan markkinajohtaja on vuonna 2001 perustettu Sportland, jota johtaa tällä hetkellä energinen ja sporttinen Nelli Nilson.
Korona-aika on ollut Virossa samanlaista kuin Suomessa. Ihmiset ovat innostuneet liikkumaan ja Tallinnan ympäristössä sijaitsevat ulkoilualueet ja vaellusreitit ovat olleet viikonloppuisin tupaten täynnä ihmisiä. Kauppa on käynyt Sportland-ketjun myymälöissä sekä verkkokaupassa hyvin. Vapaa-ajantuotteiden lisäksi kaupaksi ovat käyneet niin sukset kuin polkupyörätkin.
– On hienoa, että korona-aika on nostanut uuteen suosioon myös teknisempiä urheilulajeja, kuten hiihtoa ja pyöräilyä. Virossa nuoret ovat löytäneet nämä lajit uudestaan, Viron Sportlandin toimitusjohtaja Nelli Nilson kertoo yrityksen kuulumisia.
Tapaan Nilsonin Viron Sportlandin pääkonttorilla Tallinnassa. Tylsän näköinen toimistotalo sijaitsee hiukan matkailijoiden tunteman Tallinnan keskusta-alueen ulkopuolella. Rakennuksen ylimmästä kerroksesta löytyy kuitenkin moderni ja valoisa toimisto, jonne on keskitetty kaikki ketjun hallinnolliset toimet it-osastosta rahoitukseen ja markkinointiin. Vastapäätä Sportlandin toimistoa sijaitsee myös Niken Viron toimisto ja showroom. Sijaintia selittää molempien yritysten taustalta löytyvät samat omistajat.
Nilson on johtanut Viron Sportlandia nyt vuoden verran. Hän istuu myös yrityksen hallituksessa sen perustajien Are Altraja ja Anti Kallen kanssa. Nilsonin ura Viron Sportlandissa alkoi kuitenkin jo reilut kuusi vuotta sitten retail managerina.
– Vastasin ketjun myymälöistä ja niiden asiakaspalvelusta. Tein tätä loputtomia uusia mahdollisuuksia tarjoavaa työtä neljä vuotta, jonka jälkeen minulle tarjottiin mahdollisuus vuoden ajan työskennellä myös Sportland International Groupin Latvian ja Liettuan toiminnoissa. Olen kiitollinen yrityksen omistajille, jotka ovat tarjonneet minulle jatkuvasti kehittymismahdollisuuksia. Niiden ansiosta olen päässyt etenemään urallani tähän asemaan.
Nelli Nilson
Virolaisasiakkaat eivät hylänneet kivijalkakauppoja
Sporttituotteiden verkkokauppa kasvoi korona-aikana myös Virossa, mutta verkkokaupan asiakasmäärät myös vaihtelivat paljon.
– Virolaisasiakkaat eivät korona-aikana menettäneet kiinnostustaan kivijalkakauppoihin. Heti kun koronarajoituksia purettiin, asiakkaat palasivat myymälöihin. Ostotottumuksen kyllä muuttuivat hiukan. Myymälöissä käytiin harvemmin, mutta yhdellä kertaa ostettiin enemmän.
Verkkokaupan avaaminen vei Sportlandilta aikanaan muita urheilukaupan ketjuja kauemmin.
– Me haluamme inspiroida ihmisiä ja se on vaikeaa verkkokaupassa. Sen takia verkkokaupan avaaminen kesti kauemmin kuin muilla. Kehitämme sitä kuitenkin koko ajan ja tulemme luomaan jotain aivan uskomatonta, Nilson lupaa.
Laajentumissuunnitelmista ei kerrota julkisuuteen
Korona-aika on pitänyt Nilsonin kiireisenä. Normaalien toimitusjohtajan tehtävien lisäksi hän valvoo jatkuvasti esimerkiksi uusien myymälöiden rakennustöitä sekä olemassa olevien myymälöiden laajennuksia. Tällä hetkellä Sportlandilla on Virossa useamman brändin alla noin 30 myymälää, mutta niiden määrä elää jatkuvasti. Tallinnan keskustassa, melkein Swissotellia ja Stockmannia vastapäätä sijaitsee yksi Sportlandin outlet-myymälöistä. Samalla paikalla sijaitsi 2000-luvun alussa myös ketjun ensimmäinen myymälä.
– Seuraavat uudet myymälät avautuvat joulukuussa Tallinnassa, mutta niiden konseptista en vielä kerro enempää, Nilson naurahtaa.
Viron Sportlandin toimintatapa on pysytellä pääasiassa hiljaa tekemisistään. Niinpä kysymykseen mahdollisesta paluusta Suomen markkinoille, jossa Sportland kävi kääntymässä 2000-luvun alkuvuosina, tai muista laajentumissuunnitelmista, ei Nilsonilta saa vastausta.
– Emme kommentoi julkisesti tulevaisuuden suunnitelmiamme tai mahdollista laajentumista, Nilson sanoo ja lisää:
– Seuraamme tarkkaan, mitä kilpailijat tekevät, mutta fokuksemme on omassa tekemisessä.
Sportland toimii Viron lisäksi Latviassa ja Liettuassa. Baltiassa sillä on omien myymälöiden lisäksi Sportland outlet -myymälöitä sekä Timberland-brändimyymälöitä. Lisäksi se operoi Baltian Sport Direct -myymälöitä.
Motivointiohjelmat kannustavat henkilöstöä
Viron Sportland on noin 400 työntekijän organisaatio, jossa kaikkien työntekijöiden toivotaan toteuttavan yrityksen perustajien vuonna 2001 ylös kirjaamaa missiota. Sen mukaan Sportlandin tavoite on tehdä nuorten ihmisten elämästä mielenkiintoisempaa, parempaa ja tunteellisempaa tuotteidensa ja palveluidensa avulla.
– Missio lukee toimistomme seinällä, mutta tavoitteemme on, ettei se jää sinne vaan näkyy ihmisten päivittäisessä työssä ihan myymälätasolla. Me emme ole pelkkä urheilukauppa, me olemme elämäntapa, Nilson kiteyttää.
Sportland kannustaa henkilöstöään aktiiviseen elämän ja tarjoaa heille säännöllisesti muun muassa upeita urheiluelämyksiä sekä treeniohjelmia. Henkilökunnalle jaetaan pääsylippuja erilaisiin urheilutapahtumiin tai viedään vaikka katsomaan Viron maajoukkueen jalkapallo-ottelua. Myymäläpäälliköiden ja johtoryhmän kokoukset alkavat Sportlandissa yleensä jollakin lajiin tutustumisella.
– Kerran myymäläpäälliköiden piti meloa kajakeilla kokouspaikalle. Monet eivät olleet koskaan aikaisemmin meloneet, mutta kaikki pääsivät kuitenkin perille, Nilson naurahtaa.
Lisäksi yritys on panostanut monipuolisiin koulutus- ja motivointiohjelmiin, joilla hyville työntekijöille tarjotaan mahdollisuuksia edetä uralla. Kouluttautuminen ja oma osaamisen kasvattaminen on tehty mahdollisimman helpoksi erilaisilla verkkokoulutuksilla.
– Myymälöidemme takahuoneissa on näytöt, joilla pyörivät koulutusohjelmamme ja infopakettimme. Lisäksi ne toimivat myös mobiilissa. Henkilökunta voi opiskella niitä itselleen sopivana aikana.