Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Riihimäen Erämessut järjestetään elokuussa

Kansainväliset Erämessut on siirretty järjestettäväksi 5.–8. elokuuta 2021. Riihimäen Messujen hallitus päätti näin koronatilanteen vuoksi. Elokuun Erämessut järjestetään hybriditapahtumana, eli perinteinen live-tapahtuma saa rinnalleen virtuaalisen tapahtuman.

Erämessujen siirto elokuulle tehdään hyvissä ajoin, jotta näytteilleasettajilla ja yhteistyökumppaneilla on aikaa tehdä omat messujärjestelynsä rauhassa.

– Haluamme järjestää Erämessut niin, että kaikkien on turvallista tulla sinne. Meillä mennään ihmiset edellä. Tulemme huomioimaan terveysturvallisuuden erityisen hyvin. Elokuussa olemme metsästyskauden kynnyksellä, ja asiakkaat ovat olleet sitä mieltä, että tämä on hyvä hetki tapahtuman järjestämiseen. Toivomme, että myös kävijät löytävät uuden ajankohdan ja tulevat päivittämään metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn varusteitaan, Riihimäen Messujen toimitusjohtaja Ninni Manninen sanoo lehdistötiedotteessa

Jatkossa Erämessut on tarkoitus jälleen pitää vakiintuneella paikallaan kesäkuun alussa.

Hybriditapahtuma

Riihimäen Messut järjestää samaan aikaan perinteisen live-tapahtuman kanssa virtuaaliset Erämessut. Yhdessä virtuaalista ja live-tapahtumaa kutsutaan hybridi-Erämessuiksi. Virtuaalitapahtuma tarkoittaa sitä, että kävijät kohtaavat näytteilleasettajat verkossa omalta tietokoneeltaan, tabletiltaan tai puhelimeltaan.

– Messuja ei voi kopioida verkkoon. Tarkoituksemme on luoda uudentyyppinen tapahtuma, jossa kävijät ja näytteilleasettajat voivat kuitenkin kohdata toisensa. Teemme yhteistyötä virtuaaliammattilaisen Liveto Oy:n kanssa, jonka kanssa meillä on entuudestaan toimiva yhteistyö lippukauppapuolella, Manninen kertoo.

Virtuaalimessuilla kävijät voivat tutustua näytteilleasettajien tarjontaan virtuaalihuoneissa, seurata nauhoitettua sisältöä ja live-striimausta sekä keskustella chatin välityksellä. Kävijöiden tulee rekisteröityä palveluun, jonka pääsymaksu on viisi euroa. Live-tapahtumaan lipun ostaneet kävijät pääsevät virtuaalipuolelle veloituksetta.

Monipuolista sisältöä

Erämessujen suunnittelu on sujunut koronasta huolimatta hyvin. Erämessuilla tullaan näkemään elokuussa tutut juontajat: erä- ja kalastustoimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola sekä lähimetsien Livingstone, retkeilytoimittaja Joppe Ranta. Erämessuille rakentuu myös lähes 2 500 neliömetrin kokoinen maastopyörien testausrata. Erämessujen teemoja metsästystä, kalastusta ja retkeilyä käsitellään tänä vuonna vastuullisuuden näkökulmasta.

Jaa uutinen