Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Sporttikauppa selvinnyt toistaiseksi koronasta kuivin lenkkarein

Sporttikauppa on noussut hienosti kevään koronanotkahduksesta. Lokakuussa urheilukaupan myynti kasvoi 10 prosenttia. Pyörien myynti kasvoi lokakuussa peräti 77 prosenttia ja urheiluvaatteissa kasvua kertyi 11 prosenttia.

Ostopaikkana perinteinen myymälä on yhä tärkein, vaikka verkko-ostaminen on kasvanut korona-aikana nopeasti. Nyt sporttikauppa odottaa kunnon talvea koko Suomeen.

– Sosiaalisen kanssakäymisen rajoitukset ajavat ihmisiä aktiiviseen vapaa-ajan käyttöön ja urheiluharrastuksiin. Haastavan alkuvuoden jälkeen joulu on urheilukaupalle erityisen tärkeä, onhan se edelleen vuoden suurin sesonki, sanoo toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää Muoti- ja urheilukauppa ry:stä.

Kantarin yhdistykselle tekemän kuluttajatutkimuksen mukaan joulun lahjahankinnat tehdään harkiten.

– Tuotteen rikkoutuminen tai kuluminen on suurin syy uuden hankintaan. Uusi harrastus tai siitä haaveilu motivoi myös tekemään hankintoja. Tarve ja käyttötarkoitukseen sopivuus ovat olennaisia valinnan kannalta. Verkkokaupan asiakkaalle merkillä on suurempi vaikutus, Kankaanpää kertoo.

Korona-aikana kuntourheiluvälineitä, pyöriä ja pallopelivälineitä on ostettu eniten kaikissa ikäluokissa. Reilu kolmannes urheiluvälineiden ostajista tekee ostopäätöksen jo ennen kauppaan menemistä. Myymälässä ostoaikeet ovat varmempia kuin verkkokaupassa. Vain joka viides verkkokaupasta ostava on tehnyt ostopäätöksen jo aiemmin.

– Verkosta on tullut tiedonhakupaikka. Peräti 41 % tutkimukseen vastanneista haki idean netistä, suoraan kauppaan meni kolmannes. Perinteisen myymälän suosion syyksi he kertoivat mahdollisuuden saada tuote heti mukaan ja tuotteeseen tutustumisen ilman palautusrumbaa, sanoo Kankaanpää.

Jaa uutinen