Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Suomen urheilukaupan ammattimedia

Jari Grev Haglöfsin whole sale manageriksi

Pitkään Haglöfsillä toimineelle Greville uusi kansainvälinen johtotitteli tuli kuin aikanaan faksi pääministeri Jäätteenmäelle – pyytämättä ja yllättäen. Haglöfs järjesteli organisaatiotaan uusiksi kevään aikana, kun Fredrik Ohlsson (global sales manager) nimitettiin Haglöfsin uudeksi toimitusjohtajaksi vuoden alussa. Uuteen pestiin Grev suhtautuu avoimin mielin.

– Hyvillä mielin aloitin uuden tehtävän. Aika on haastavaan aikaan muutos tuli, eli juuri kun Covid-10 vaikutukset iskivät voimalla Pohjoismaihin. Tämän myötä myös digitalisaatio on kehittynyt vauhdilla. Myös tukkukaupassa digikehitys on todella nopeaa. Kivijalka on kuitenkin kaiken perusta. On tärkeää, että siitä saadaan elämyksellistä ja se houkuttelee palvelullaan ja kokonaisvaltaisella tekemisellään. Verkko sitten tukee kivijalan tekemistä.

Kansainvälinen jälleenmyyjäkenttä reagoi voimakkaasti kriisin puhjettua, mutta nyt tilanne on rauhoittunut. Korona kuritti outdoor-alaa kunnolla, mutta valoa on näkyvissä eritoten Pohjoismaissa.

– Aluksi kyyti oli kylmää, kauppa oli seis 2–3 viikkoa. Tuli paljon toimitusten siirtoja ja peruutuksia. Sitten kauppa lähti vähitellen heräämään, ja toukokuussa on tullut jopa huomattavia lisätilauksia.  Pohjoismaat ovat pärjänneet alallamme hyvin, ja Suomessa Uudenmaan rajojen avaaminen toi selkeän sysäyksen kaupankäyntiin. Ruotsissa kehitys on ollut samansuuntaista kuin Suomessa; Tanska oli nopein palautuja etenkin nettikaupan ansiosta. Norjassa kehitys on ollut samansuuntaista kuin Tanskassa. Keski-Euroopassa tilanne on vielä haasteellinen, kun vasta pienempiä myymälöitä on avattu, ja Iso-Britannia on vielä käytännössä kiinni. Globaaleilla mittareilla haasteet ovat erittäin suuria, ja koronan kokonaisvaikutus on suurempi kuin kukaan alkuvuodesta osasi arvata.

Haglöfs muokkasi nopeasti SS21-mallistoa kriisin käynnistyttyä.

– Kun kriisi helmikuussa alkoi, meillä oli 95 prosenttia SS21-sesongin näytteistä toimitettuina. Mallistosta noin 50 prosenttia oli uutuustuotteita. Olimme yhteydessä key accountteihimme ympäri Eurooppaa ja kuuntelimme, minkälaista lähestymistä he toivoisivat. Valitsimme turvallisemman reitin, ja nyt 75 prosenttia tuotteista on jatkavaa mallistoa.

Ulkoilu suuressa suosiossa

Keväällä sporttikaupan suurimmat kasvut ovat kertyneet ulkoilulle, pyöräilylle sekä juoksuun. Digitalisaatio on ottanut aimo harppauksen niin brändien kuin jälleenmyyjien kanavissa. Sitä kautta on kuitenkin löytynyt myös uusia asiakasryhmiä, mikä on tuonut uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

– Nettikaupan palautusprosentit ovat nousseet, mikä viittaa uusiin asiakkaisiin. Ilon aiheena ovat olleet housut, joiden myynti on kasvanut huomattavasti; reppujen osalta kasvu ei ole ollut ihan samassa tahdissa.

Digiloikka työn tekemisessä

Grevin uusi vakanssi edellyttäisi normaaliolosuhteissa runsasta matkustamista. Osin koronan ansiosta Grev on pitänyt palavereita videoteitse Suomesta käsin.

– Suurimpana erona on, että kaikki kansainväliset kokoukset on nyt hoidettu videoilla, niin avainasiakas- kuin sisäiset palaverit. Meillä, kuten monella muullakin, oli ensimmäinen digitaalinen mallistokokous, kun SS 21 esiteltiin. Se vaatii vielä kehitystä, mutta hyvällä tiellä ollaan. Uskon, että seuraava kokous on tapaamisen ja digin hybridimalli. Jatkossa järjestetään ehkä vain yksi face to face -myyntikokous vuodessa – mutta kyllä fyysisillekin tapaamisille paikkansa on.

– Tavoitteenamme on järjestää myös jälleenmyyjien interaktiiviset SS21-tuotekoulutukset digitaalisesti. Tämä auttaa myös myyjien saamisessa paikalle; aiemmin se on usein ollut hankalaa, yhtenä syynä kauppojen pitkät aukioloajat.

Jaa uutinen